Myyttinen Akkovaara

Oulujärven itärannalla Vuoreslahdessa kohoavaa ikivanhaa, liki paljaslakista vaaraa kutsutaan Akkovaaraksi. Se on hieman yli 150 metriä korkea ja muistuttaa monin tavoin Lapin tuntureita. Aikaisemmin Akkovaaralta avautuvaa näkymää Ärjänsaaren suuntaan, Suomen suurimmalle sisävesilakeudelle pidettiin alueen uhkeimpana, mutta Akkovaaran rinteillä kasvavat puut ovat jo osittain peittäneet tämän kuuluisan maiseman, jonka taiteilija T. G. Tuhkanen ikuisti vuonna 1930 maalaukseensa.

Vaaran kallioperä on geologien mukaan osa toista miljardia vuotta vanhaa Kajaanin graniitiksi kutsuttua graniittivyöhykettä. Akkovaaran laki on vuosimiljoonien kuluessa hioutunut lukuisten jääkausien kourissa melko tasaiseksi. Vaaran eteläpuolella kohoaa suuri louhikko muistona
vuosimiljoonien takaisista rajuista mullistuksista, jotka ovat raastaneet järeää kalliota kuin silkkipaperia.

Siellä louhikoiden lomassa lymyää myös karhujen ja susien aikoinaan asuttama Pirunpesä tai
Jättiläisluola, jossa paikallistarinoiden mukaan itse piru on muinoin pitänyt majaa. Ajoittain sarvipää
on noussut luolasta pelottelemaan kutsumattomia vieraita. Seudulta on joskus kuulunut myös jylinää, kun maanalaiset väkevät voimat ovat maankuorta liikutelleet, jolloin louhoksen jykevät laatat ovat kalisseet toisiaan vasten.

Etelään antavan louhikon ja kivimurroksen alapuolella levittäytyy laaja pirunpelto, joka on puolestaan muisto viime jääkauden järeistä mullistuksista. Maamme pirunpellot syntyivät jääkauden sulamis-vaiheessa, jolloin mahtavissa jäävirroissa vieri suuria kivilohkareita silloisen jääjärven rantamille. Vaikka Akkovaaran kivipelto on syntynyt yli 10000 vuotta sitten, se ei ole vieläkään saanut kunnon maapeitettä. Graniittilohkareita peittää siellä täällä vain sitkeä jäkälä. Ihmisten oli ennen vanhaan vaikea uskoa, mistä suuret kivet olivat ilmaantuneet vaaran kupeelle, joten syylliseksi nimettiin usein vihainen piru. Se oli kansanuskomuksen mukaan syytänyt suutuspäissään kivet siihen.

Akkovaara oli aikoinaan seudulla asuneiden lappalaisten riittipaikka. Akkovaaran seutuun liittyykin runsaasti myyttistä tarinaperinnettä, joka ulottuu lappalaiskaudelle asti. Vaaran nimi juontuu noilta vuosilta, sillä nimi oli alunperin muodossa A´hkkuvoara. Sana akko juontuu alunperin saamen kielestä, jossa se on ollut muodossa áhkku. Nimi on tarkoittanut isoäitiä tai vanhaa naista. Saamelaisessa mytologiassa áhkku oli äijihin eli Ukkosen jumalan puoliso. Lapissa on runsaasti akko-, akka- ja ah-alkuisia paikannimiä.

Lappalaiset tulivat Kainuuseen noin tuhat vuotta sitten ja toivat seudulle omat tapansa ja nimensä.
Nimi lappalainen tarkoittaa syrjässä asuvaa peuranpyytäjää. He seurasivat Oulujärven rantamilla liikkuneita peuralaumoja ja metsästivät niitä. He myös kalastivat Ärjänselän lahdelmissa ja asuivat yksinkertaisissa majoissaan Vuoreslahden rantamilla.

Akkovaaran Pirunpellon liepeillä vanha kansa on usein nähnyt virvatulia ja aarnivalkeita ja muita outoja valoilmiöitä. Tämä synnytti lähitienoon ihmisissä pelonsekaista kunnioitusta paikkaa kohtaan. Syyspimeillä monikaan ei rohjennut tulla sinne. Nykyaikainen tutkimus on voinut osoittaa, etteivät muinaiset aarnivalkeat ole mielikuvituksen tuotetta, vaan kysymys on sähkökemiallisesta ilmiöstä.
Se syntyy siitä, että pirunpellon kivien lomaan tippuneet syksyn lehdet synnyttävät mädäntyessään metaanikaasua, joka neonkaasun tavoin välkehtii yön pimeydessä.

teksti: Reijo Heikkinen