Paljakan kalliot

Oulujärven Heinirannan itäpuolella, noin 800 metrin päässä rannasta, kohoavat Paljankankalliot. Ne kuuluvat Akkovaaran ohella Oulujärven itäpuolen komeimpiin kalliomuodostelmiin. Paljakka on saamen kieltä ja tarkoittaa metsärajan yläpuolelle nousevaa tunturin puutonta lakialuetta.

Paljakankallioilta avautuu yksi Oulujärven komeimpia järvimaisemia. Sen katselussa näkökenttämme 180 astetta tulee hyödynnettyä kokonaisuudessaan. Paljakankallioilta avautuvan panoraamamaiseman edessä ei ole puita, joten Ärjänselkä ja sen keskellä kohoava Ärjänsaari näyttävät parastaan. Oikealla siintävät Sivolanniemen laakeat rantamat ja suoraan lännessä, Ärjänsaaaren takana, kohoavat selväpiirteisenä Manamansalon vaaleat hiekkatörmät ja niiden korkeimpana huippuna Paljakka – niminen hiekkatörmä. Tuntuu kuin nämä nimikaimat iskisivät toisilleen silmää halki avaran Ärjänselän.

Paljakankallioilla kasvaa kitukasvuisia mäntyjä, joita Oulujärven aavoilta työntyneet puhurit ja myrskyt ovat riepotelleet. Vaikka ne ovat vain muutaman metrin korkuisia, puiden kaarnasta voi päätellä, että minipetäjät ovat nähneet jo kymmeniä vuodenkiertoja ja kokeneet Ärjänselän tuulten voiman. Sitkeästi ne ovat kuitenkin työntäneet juurensa Paljakan lohkeamiin ja sinnittelevät komealla näköalapaikalla maiseman vartijoina.

Sieltä täältä Tupurinkallioilta, Postikalliolta ja Paljakasta löydettiin sota-vuosina kiillettä, ns. muskoviittia, jota paikalliset ryhtyivät pian innolla louhimaan. Muskoviitti kuuluu ns. metamorfisiin eli uudelleen kiteytyneisiin kiviin. Ne ovat syntyneet syvällä maan uumenissa valtavassa paineessa ja nousseet maan pintakerroksiin geologisissa prosesseissa vuosimiljoonia sitten. Muskoviittikiteet voivat olla väriltään hopeisia, valkoisia, keltaisia tai vihreitä. Näitä helmiäisen värisiä, taipuisia liuskeita on vanhastaan käytetty ns. onnenpotkukivinä unettomuuteen ja erilaisten allergioiden hoidossa.

Nimi muskoviitti tarkoittaa moskovalaista. Venäjän Uralilta saatiin aikoinaan suuria, jopa neliömetrisiä, kirkkaita kiilleliuskoja, joita venäläiset käyttivät ikkunalasien korvikkeena. Muskoviitti-termiä käytti ensimmäisenä Englannin suurlähettilään sihteeri George Turberville 1568 kirjeessään Venäjän tsaarille Iivana Julmalle. Venäläiset myivät tätä kirkasta kiilleliusketta keskiajalla Keski-Eurooppaan, jossa sitä käytettiin edullisuutensa vuoksi yleisesti ikkunanlaseina. Meillä Suomessa muskoviittikiillelevyt ovat olleet sen verran pieniä, ettei niitä ei ole käytetty tupien ikkunoissa. Myöhemmin muskoviittia on käytetty eristeenä sähköteollisuudessa ja maali- ja muoviteollisuudessa täyteaineena.

Vuoreslahdelle ilmaantui sotavuosien jälkeen outoja miehiä, jotka kuin jotain etsien kalkuttelivat Tupurinkallion ja Paljakankallion kiviä. Niistä löydettiin muskoviittia ja pian lähitienoon asukkaat innostuivat kiilteen keräämisestä. Parhaat löytöpaikat olivat Postikalliolla ja Paljakalla. Kiilteen kerääminen oli hyvin raskasta, sillä työmiehillä oli käytössään vain alkeelliset käsiporat ja hakut. Kallioon porattiin reikiä, joihin tungettiin sitten dynamiittia. Kiivaimpaan aikaan kallioilta kantautui jatkuvasti räjähdysääniä, ja suuria kiviä sinkoili ympäristöön, mm. lähellä sijaitsevan Heiniojan talon pelloille. Kun kiillelaatat saatiin irrotettua kalliosta, ne kuljetettiin vaivalloisesti miesvoimin Heiniojan rantaan eräänlaisten paarien avulla, sillä louhikkoisessa maastossa ei voitu käyttää hevosia kuormajuhtina. Kuormat olivat raskaita, sillä kuutio muskoviittia painaa lähes kolme tuhatta kiloa. Muskoviittikiilteen louhintatöitä johti Piiroinen-niminen henkilö. Arkkimaiset kiilleliuskeet puhdistettiin Heiniojan riihessä ja laitettiin kuljetuslaatikoihin, jotka sitten kuljetettiin soutuveneillä Kajaaniin. Veneitä veti perässään Oulujärvellä tuolloin liikennöinyt laivuri Ilkka Huusko, jonka moottoriveneen perässä saattoi olla useitakin kuormaveneitä. Muskoviittikiilteen keruu päättyi varsin nopeasti, sillä louhinta kävi kannattamattomaksi. Muskoviitin louhinnan muistona Postikalliolla ja Paljakalla on nykyisinkin nähtävissä suuria kuoppia muistona tästä harvinaisesta kaivostoiminnasta.

teksti: Reijo Heikkinen